Tilannepäivitys – talvi 2018

Kaksi vuotta hoitojen päättymisestä. Nyt saatiin ne ”oikeat” puhtaat paperit. Lääkäri ilmoitti että jos kahteen vuoteen ei uusi niin sitten on tilanne todella hyvä. Silti käydään edelleen tarkastuksissa, varmuuden vuoksi.

Syöminen ollut kaksi vuotta mössöruokaa joka sekin jäänyt jumiin. Syy selvisi vihdoin viimein. Kurkussa oli kurouma joka jumitti ruoan ja ei antanut niellä. Toisille sellaisia tulee, jopa useampaankiin kertaan. Tammikuun alussa mentiin sairaalaan päiväoperaatioon ja kurouma leikattiin laserilla ja kurkkua tutkittiin muutenkin. Nyt menee jo ruoka kohtuullisesti alas, mutta edelleen sattuu. Tuon kaksi vuotta lääkärit odottivat ennen kurouman poistoa koska kuitenkin mies pystyi syömään niin ettei paino pudonnut. Hankalimmissa tapauksissa ottavat yleensä aiemmin jo pois.

Ihotulehdus ei ole onneksi uusinut ja mies on aloittanut kuntoilun uudelleen. Painoakin on saatu takaisin ja jos jotain hyvää tästä sairaudesta seurasi niin verenpainelääkkeet on voinut heittää kokonaan roskiin. Joten ihan hyvin menee, toivottavasti jatkossakin.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *